Vitutuksesta ratkaisuihin
17.1.2024
Elämme tällä hetkellä melkoista aikaa. Aikaa, jossa epävarmuus ja turvattomuus ovat nousseet ikävän vahvasti esille. Viime vuosien aikana synkät otsikot ovat vallanneet uutisvirran. Sodat, ihmisten turvattomuuden tunteen kasvaminen, luonnonmullistukset, taloushuolet, energiahuolet… Listaa voisi jatkaa pitkäänkin.
Erityisen huolissaan voi olla myös Turun yliopiston ja Tyksin PET-keskuksen professori Lauri Nummenmaan ja Tampereen yliopiston psykologian professori Jari K. Hietasen vitutustutkimuksesta. Tutkimuksesta selviää, että suomalaisten yleisin vitutuksen aiheuttaja on toiset ihmiset. Mitä ihmettä? Mitä meille on tapahtumassa ajassa, jossa kommunikoinnin välineitä on enemmän kuin koskaan? Ajassa, jossa ihmisten välistä yhteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tarvitaan enemmän kuin ikinä aiemmin.
Toiseksi suurin vitutuksen aihe oli omaan itseen liittyvät asiat. Tämän voi jo paremmin ymmärtää, kun miettii, miten paljon em. huolet vaikuttavat ihmisten arkeen.
Mikä sitten neuvoksi?
Tässä ajassa tarvitaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, empatiaa, kommunikointia ihmisten välillä, kärsivällisyyttä, työntekoa ja yhteen hiileen puhaltamista.

Yksi ratkaisu hyvinvoinnin luomiseen ovat yritykset, jotka tarjoavat ihmisille työtä ja toimeliaisuutta. Myös ne elävät jatkuvassa muutoksessa ja alati kasvavassa paineessa. Asiakkaat ovat vaativampia ja tarkempia esimerkiksi materiaalien ja tuotteiden laadun, toimitusaikojen ja työturvallisuuden suhteen. Vastuullista toimintaa perään kuulutetaan ja raportoinnin vaatimukset kasvavat. Laadunhallintaan on siis kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, jotta yrityksen kilpailukykyä voidaan ylläpitää ja kehittää.
Laadunhallintajärjestelmän käyttöönottaminen ja sen sertifioiminen on hyvä tapa osoittaa markkinoille yrityksen halu kehittyä. Moni yritys tätä asiaa miettii, ja nyt olisi hyvä aika siirtää mietintä konkreettiseksi toiminnaksi.
Työtä, terveyttä ja turvallisuutta vuodelle 2024!
Blogit ja uutiset
Blogi
Verkkohuijaukset lisääntyvät – varmista henkilöstön osaaminen loma-aikana
Lomakaudella yrityksissä tapahtuu paljon muutoksia arjessa: sijaisia perehdytetään, kesätyöntekijät aloittavat ja vastuuta siirtyy henkilöltä toiselle. Juuri tämä hetki on myös verkkorikollisille otollinen.…
Lue lisääISO 45001 – Työturvallisuus osaksi johtamista, ei vain pakolliseksi velvollisuudeksi
Työturvallisuus mielletään usein lakisääteiseksi velvollisuudeksi. Kypärät, ohjeet, perehdytykset, riskienarviointilomakkeet. Mutta kehittyvässä pk-yrityksessä työturvallisuus on paljon enemmän kuin pakollinen rasti ruutuun. “Turvallisuus ei…
Lue lisääISO 14001 käytännössä – ympäristövastuu ilman viherpesua
Ympäristövastuu ei ole enää vain suuryritysten asia. Asiakkaat kysyvät. Kumppanit edellyttävät. Julkiset hankinnat pisteyttävät. Rahoittajat arvioivat. Mutta monessa pk-yrityksessä herää kysymys: Onko…
Lue lisääReklamaatiot eivät ole ongelma – ne ovat kehitystyökalu
Reklamaatio herättää lähes aina saman tunteen: harmitus. Mitä meni pieleen? Kuka teki virheen? Mitä tämä maksaa? Mutta kokeneessa ja kehittyvässä yrityksessä ajatus…
Lue lisääUlkoistettu laatupäällikkö – fiksu ratkaisu pk-yritykselle
Moni pk-yritys tunnistaa tilanteen: Laatujärjestelmä pitäisi rakentaa tai päivittää Sertifiointi on tulossa Sisäiset auditoinnit pitäisi tehdä Kilpailutuksissa kysytään ISO-sertifikaattia Mutta talossa ei…
Lue lisääMiksi tarjous häviää? Laadun rooli kilpailutuksissa
Oletteko joskus hävinneet tarjouskilpailun ja jääneet miettimään: missä kohtaa tämä kääntyi meitä vastaan? Hinta oli kilpailukykyinen. Osaaminen kunnossa. Referenssit hyviä. Silti valinta…
Lue lisääUutiset
Pekka Ovaska – mahdollistaja vailla vertaa
Pitkän uran laatukonsulttina ja kouluttajana tehnyt Pekka Ovaska on ollut keskeinen osa Reseni Oy:n kumppaniverkostoa jo yli vuosikymmenen ajan. Nyt, 30 vuoden yrittäjäuran ja yli 15 vuoden laatutyön jälkeen, Pekka...
Lue lisääJanne Törrönen vahvistaa Reseni Oy:n asiantuntijakumppaniverkostoa
Resenin kumppaniverkosto vahvistuu, Janne Törrönen liittyy mukaan yhteistyöhön.
Lue lisääReseni Oy Joulutervehdys
Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Toivotamme teille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. (lisää…)
Lue lisääSertifikaatit Reseni Oy:lle
ISO 9001:2015, ISO 14001:2015, ISO 45001:2018 Sertifikaatit Reseni Oy:lle
Lue lisääJarno Saarinen Reseni Oy:n kehitys- ja vastuullisuusjohtajaksi
Reseni Oy on nimittänyt Jarno Saarisen kehitys- ja vastuullisuusjohtajaksi 1.12.2024 alkaen.
Lue lisääHanketiedote
Reseni Oy on aloittanut eSalkku -järjestelmän kehittämishankkeen. Hankkeessa kehitetään uusia ominaisuuksia eSalkku- ja eSalkku Mobiili-tietojärjestelmäpalveluihin. Hankkeen aikataulu on 02/2024 – 02/2026. Hanke on EU:n osarahoittama. Lisätietoa Reseni Oy Marko Leinonen...
Lue lisää