Yritysten energiakatselmus
Koskeeko uusi velvoite yritystäsi?
Energiatehokkuuslaki uudistui vuoden 2026 alussa. Merkittävin muutos yritysten kannalta on se, että pakollinen energiakatselmus ei enää määräydy yrityksen henkilöstömäärän, liikevaihdon tai toimialan perusteella. Ratkaisevaa on yrityksen energian loppukulutus. Jos yrityksen keskimääräinen energian loppukulutus on ollut yli 2 700 MWh vuodessa kolmen edellisen kalenterivuoden aikana, yrityksen on tehtävä energiatehokkuuslain mukainen energiakatselmus. Katselmus on uusittava vähintään neljän vuoden välein. Yritysten, jotka tulevat uuden lainsäädännön myötä ensimmäistä kertaa energiakatselmusvelvoitteen piiriin, on tehtävä ensimmäinen katselmus viimeistään 11.10.2026.
Mitä energiankulutukseen lasketaan mukaan?
Lähtökohtana on yrityksen koko oma energiankäyttö. Mukaan voi toimialasta riippuen kuulua esimerkiksi:
- sähkö sekä lämmitys- ja jäähdytysenergia
- diesel, bensiini, HVO, kaasu ja muut liikennepolttoaineet
- työkoneiden ja muun kaluston käyttämä energia
- polttoöljy, maakaasu, biokaasu ja muut polttoaineet
- ostettu höyry tai muu lämpöenergia
- yrityksen itse tuottama ja omaan käyttöön kuluttama energia.
Sen sijaan esimerkiksi vedenkulutusta, voiteluaineita, hydrauliöljyjä tai muita materiaaleja ei lähtökohtaisesti lasketa energiankulutukseen, ellei niitä käytetä energian tuottamiseen. Energiatehokkuuslain lähtökohtana on yrityksen oma energian loppukulutus.
Esimerkiksi kuljetus- ja logistiikkayrityksessä merkittävin energiankulutus voi muodostua ajoneuvojen polttoaineista, kun taas teollisuusyrityksessä energiankäyttö voi painottua tuotantoon, prosesseihin, sähköön ja lämmitykseen. Kaupan ja palvelualan yrityksissä puolestaan kiinteistöjen sähkö, lämmitys ja jäähdytys voivat muodostaa suuren osan kokonaiskulutuksesta.
Mitä yrityksen energiakatselmuksessa tehdään?
Energiakatselmuksessa muodostetaan kokonaiskuva yrityksen energiankäytöstä ja tunnistetaan kohteet, joissa energiaa voidaan käyttää nykyistä tehokkaammin. Katselmukseen sisällytetään tarvittavat kohdekatselmukset, joissa energiankulutusta ja mahdollisia säästötoimenpiteitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin. Katselmuksen suositusten perusteella yrityksen tulee laatia myös toimintasuunnitelma energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamisesta.
Kyse ei siis ole pelkästään lakisääteisen velvoitteen täyttämisestä. Hyvin toteutettu energiakatselmus auttaa löytämään konkreettisia keinoja energiankulutuksen ja energiakustannusten pienentämiseen.
Tarkista ajoissa, koskeeko velvoite yritystäsi
Jos yrityksesi energiankulutus on lähellä 2 700 MWh:n vuosirajaa tai ylittää sen, asia kannattaa selvittää mahdollisimman pian.
Aloitamme yritysten energiakatselmuspalvelun tarjoamisen syyskuun 2026 alkupuolella.
Voimme auttaa selvittämään yrityksesi energiankulutuksen kokonaisuuden, energiakatselmusvelvoitteen sekä toteuttamaan lain vaatimukset täyttävän yrityksen energiakatselmuksen.
Ota yhteyttä ja selvitetään, koskeeko energiakatselmusvelvoite yritystäsi.
Huomio: Jos yrityksen keskimääräinen energian loppukulutus ylittää 23 600 MWh vuodessa, yritystä koskee uusi velvoite ottaa käyttöön sertifioitu energianhallintajärjestelmä. Tämän velvoitteen määräaika on 11.10.2027.
Testaa, koskeeko energiakatselmusvelvoite yritystäsi
Syötä yrityksesi kolmen edellisen kalenterivuoden energian loppukulutus. Saat heti suuntaa-antavan arvion siitä, ylittääkö yrityksesi 2 700 MWh:n tai 23 600 MWh:n raja-arvon.
Tiedän vuosittaisen kokonaiskulutuksen
Syötä kokonaiskulutus megawattitunteina (MWh).
Laske kulutus energialajeista
Täytä vain yrityksessäsi käytössä olevat energialajit. Polttoaineiden muunnokset ovat suuntaa-antavia; käytä ensisijaisesti laskuista tai toimittajalta saatavaa energiasisältöä, jos se on tiedossa.
2023 0 MWh
2024 0 MWh
2025 0 MWh
Pyydä maksuton asiantuntija-arvio
Tarjoamme yritysten energiakatselmuksia syyskuun 2026 alkupuolelta lähtien. Jätä yhteystietosi, niin lähetämme laskelman yhteenvedon sähköpostiisi ja voimme arvioida yrityksesi tilanteen tarkemmin.