
Laatujärjestelmä helposti haltuun – eSalkku Metsä-Multian arjen apuna
6.8.2024
Metsä-Multia Oy on Multialla kotipaikkaansa pitävä perheomisteinen puunkorjuuyritys, jonka juuret ulottuvat yrityksen perustamisvuoteen 1977. Metsä-Multian palveluihin kuuluvat puunkorjuu, maanmuokkaus sekä suunnittelupalvelut. Yritys lukeutuu Suomen suurimpien puunkorjuuyritysten joukkoon.
Metsä-Multian vastuullisuuspäällikkö Marko Nevalainen kertoo ajatuksen laatujärjestelmän rakentamisesta lähteneen liikkeelle noin vuosi sitten. Yrityksestä löytyi paljon tietoa koostettuna, mutta rinnakkaisia tapoja tiedon hallintaan havaittiin olevan useita. Kaikki laadunhallintaan liittyvät asiat oli tehty standardien mukaisesti, joten laatujärjestelmän rakentaminen lähti liikkeelle helposti.
Halusimme toimintajärjestelmäpohjaisen alustan, jossa voisimme hallinnoida mahdollisimman paljon tietoa esim. koulutuksiin ja pätevyyksiin, havaintoihin ja ajankohtaisiin asioihin liittyen, Nevalainen tiivistää.
Metsä-Multialla on pitkälti toistasataa henkilöä omilla kirjoillaan ja lisäksi yrityksellä on lukuisia alihankkijoita. Tietomäärä työntekijöihin ja asiakkuuksiin liittyen on suuri ja se haluttiin yksiin kansiin.
Nevalainen kertoo yrityksen käyneen läpi lukuisia eri vaihtoehtoja, kun laadunhallintajärjestelmän rakentamisen kanssa päätettiin edetä. Oman järjestelmän rakentamista pohdittiin ja lisäksi käytiin läpi useita markkinoilla olevia vaihtoehtoja. Lopulta ratkaisevaksi koettiin eSalkun kattavat ominaisuudet.
Asettamamme kriteerit ja eSalkun ominaisuudet olivat match monien asioiden osalta. Kaksi asiaa oli meille erityisen tärkeää: järjestelmän tuli toimia pc:n lisäksi mobiilialustalla, eikä järjestelmä myöskään saanut vaatia toiminnallisuuksien ylläpitoa, vaan meidän tuli voida keskittyä oman sisältömme luomiseen.
eSalkkua puolsi myös yrityskohtainen lisenssimaksu. Kausiluonteisessa työssä työntekijämäärä vaihtelee paljonkin vuoden mittaan, joten käyttäjäkohtainen veloitus olisi ollut huomattavasti enemmän aikaa vievä toteutustapa.
Aluksi Metsä-Multia perusti eSalkkuun käyttäjien henkilöprofiilit. Työtä helpotti huomattavasti se, että käyttäjät saatiin ajettua sisään kätevästi suoraan excel-taulukosta. Metsä-Multian työksi jäi käyttäjäkohtainen ryhmittely; esimerkiksi alihankkijoille näkyy työohjepuoli, muttei vaikkapa yrityksen sisäisiä ohjeita. Näkyviä ominaisuuksia saadaan helposti säädettyä käyttäjäroolien perusteella.
Seuraava askel oli käydä läpi kaikki tiedot yrityksen toimintajärjestelmästä. Samalla kun ohjeistuksia siirrettiin, tuli ne katselmoitua ja päivitettyä. Työvaihe vei aikaa, mutta oli palkitseva, sillä uuteen järjestelmään saatiin siirrettyä käyttökelpoinen ja ajan tasalla oleva toimintaohjeisto.
Käyttöönotto sujui erinomaisen helposti. Jokaiselle käyttäjälle lähetettiin tunnukset ja kirjautumisongelmia ei ilmennyt – kaikki palaute oli positiivista. Moni koki huojentavaksi sen, ettei kaikkea tarvitse ulkoa muistaa, vaan ohjeisiin pääsee käsiksi nopeasti myös mobiililaitteella.
Metsä-Multialla on useita asiakkuuksia, joilla kaikilla on hieman toisistaan poikkeavia toimintatapoja määriteltyinä. eSalkun avulla operatiivisessa arjessa voidaan varmistaa myös työmaavaihdosten sujuvuus.
Havaintotyökalut osana turvallisuusjohtamista
Nevalainen kokee eSalkkuun sisällytetyn havaintotyökalun tuoneen Metsä-Multialle paljon lisäarvoa turvallisuusjohtamisessa.
Olemme kulkeneet ison askeleen eteenpäin. Keihäänkärkenämme on ollut turvallisuushavaintojen ja vaaratilanteiden kirjaaminen. Tavoite on kerätä tietty määrä havaintoja kentältä, ja havaintoja onkin tehty paljon. Havainnointityökalu on riittävän yksinkertainen, joten havainnon tallentamiseen ei mene liikaa aikaa. Koostamme turvallisuustapahtumat yhteen ja teemme niistä säännöllisesti tiedon koko henkilökunnallemme. Raportoinnin avulla saamme selville havaintojen määrän sekä sen, minkä tyyppisiä havaintoja on tullut, Nevalainen selvittää.
On hyvä muistaa, että joskus havaitsija voi olla eri kuin havainnon kirjaaja. Aina havaintoa ei huomaa havaintohetkellä kirjata ylös, mutta kirjaus tai tietojen täydennys onnistuu helposti myöhemminkin. Havainnointi tuottaa yritykselle arvokasta dataa turvallisuuden parantamiseen ja ylipäätään yrityksen kehittämiseen.
Koulutukset ja pätevyydet hallintaan eSalkun avulla
eSalkun yksi tärkeä ominaisuus on henkilöprofiileihin liitettävät pätevyydet ja koulutukset. Monet työtehtävät vaativat tiettyjä pätevyyksiä, joiden on luonnollisesti oltava ajantasaisia. Metsä-Multia hyödyntää kyseistä eSalkun ominaisuutta aktiivisesti. Myös ajankohtaisten asioiden tiedottaminen eSalkussa on kätevää. Ajankohtaiset asiat voidaan määrittää lähtemään käyttäjille myös sähköpostitse tai push-viestinä – näin voidaan varmistaa se, että viestit todella tavoittavat käyttäjät.
Kokemuksemme pohjalta voimme suositella eSalkkua. Se on täyttänyt hyvin kaikki tavoitteet, jotka järjestelmälle asetimme, Nevalainen päättää.

Laatujärjestelmä – peikosta ratkaisuihin – Koneistus Suomi Oy
3.4.2024
Koneistus Suomi Oy rakensi laatujärjestelmän ja totesi prosessin ennakkoluuloista huolimatta melko simppeliksi hommaksi.
Koneistus Suomi Oy on vuonna 1978 perustettu yritys. Vuosikymmenien vierähtäessä autotallista alkunsa saanut yritys on kasvanut ja kehittynyt nykyaikaiseksi alihankintapalveluita tuottavaksi koneistamoksi. Koneistus Suomen toiminta perustuu kokemukseen, ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja laadukkaisiin tuotteisiin, jotka valmistetaan nykyaikaisilla CNC-koneilla. Jatkuvalla toiminnan ja tuotantomenetelmien kehittämisellä yritys pyrkii vastaamaan asiakkaiden kasvaviin tarpeisiin.
Ensimmäisiä kertoja Koneistus Suomi alkoi pohtia laatujärjestelmän rakentamista jo vuonna 2016. Yritys teetätti diplomityön aiheesta, minkä tuloksena saatiin laatukäsikirja. Aika ei kuitenkaan tuntunut riittävän laatujärjestelmän rakentamiselle, vaan aihe jäi hautumaan taka-alalle vielä muutamaksi vuodeksi.
”Meillä ei ollut aiempaa kokemusta laatujärjestelmistä, emmekä työkiireiltämme ehtineet perehtyä asiaan syvemmin, vaikka tehdystä diplomityöstä olisikin saanut hyvän rungon asiassa etenemiselle”, kertoo Koneistus Suomi Oy:n tuotantoinsinööri Teemu Laitinen.
2020-luvun alkupuolella yrityksen asiakkaat alkoivat kuitenkin vihjailla, että laatujärjestelmä olisi hyvä olla. Joillekin uusille asiakkaille oli ehdoton vaatimus, että laatujärjestelmä saatettaisiin kuntoon. Yritys päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja yhteistyö Reseni kanssa starttasi toden teolla.
”Aluksi mietin, onko laatujärjestelmä mörkö vai peikko ja mitä tämä oikein tuo tullessaan. Paljon muuttuivat käsitykseni matkan varrella. Koko prosessi olikin suhteellisen helppo ja nyt voinkin todeta kaiken olleen melko simppeli juttu. Toki tavat ja kulttuuri olivat meillä kunnossa, mikä on auttanut paljon. Ei ole tarvinnut koko yrityskulttuuria lähteä uudelleen rakentamaan”, Laitinen tuumii laatujärjestelmän rakentamisen aloituksesta. Usein laatujärjestelmää rakentaessa huomataankin, että yrityksessä on paljon standardin mukaista toimintaa jo olemassa.
”Työntekijät olivat aluksi hyvin varauksellisia, kun saivat tietää laatujärjestelmästä. Olivat sitä mieltä, että hommat menevät pilkun viilaukseksi ja vaikeutuvat”, Laitinen kertoo. Kun hän myöhemmin – laatujärjestelmän jo ollessa käytössä – oli kysynyt työntekijöiden mielipiteitä, olivat näkemykset muuttuneet aika tavalla: laatujärjestelmä nähtiinkin positiiviseksi tekijäksi, eikä töiden koettu suinkaan vaikeutuneen.
Laitinen kehuu Reseni myynnistä vastaavaa Janne Simolaa hyvästä kommunikaatiosta, sillä hän osasi selittää asiat ymmärrettävästi ja vakuuttavasti.
”Tykästyimme myös eSalkku-ohjelmistoon, sillä siinä oli paljon arkeamme helpottavia ominaisuuksia”, Laitinen täydentää.

Laadunhallintajärjestelmän rakentaminen – helppoa ja kustannustehokasta – AuraClean Oy
22.8.2023
AuraClean Oy on turkulainen vuonna 2021 toimintansa aloittanut kiinteistöjen ja teollisuuden vaativien puhdistusten ammattilainen. AuraCleanin palveluvalikoimaan kuuluvat viemäreiden avaukset ja puhdistukset, suurtehoimuroinnit, korkeapainepesut ja kuivajääpuhallukset. Yritys toimii tällä hetkellä Turussa ja lähialueilla ja suunnittelee kasvua Varsinais-Suomen ulkopuolelle.
Yrityksen kasvaessa laadunhallintajärjestelmän rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Laadunhallintajärjestelmän lisäksi AuraClean saattoi samalla vaivalla kuntoon myös työterveys- ja turvallisuus- (TTT) sekä ympäristöjärjestelmän.
AuraCleanin hallituksen puheenjohtajalle Tuomo Niemiselle laatujärjestelmän rakentaminen oli jo entuudestaan tuttua hommaa. Silloisessa yrityksessä kumppaniksi laatujärjestelmän rakentamiseen valikoitui Reseni. Kaikki sujui hienosti ja mutkattomasti, joten kumppanin valinta oli Tuomon mielestä helppoa myös tällä kertaa.
”Kaikki on hyvin strukturoitua. Kattava mallidokumentaatio antaa hyvän pohjan laatujärjestelmälle ja pienellä työllä pääsee eteenpäin nopeasti ja kätevästi”, summaa Tuomo Reseni yhteistyön.
Hän korostaa, että ilman mallipohjia ja hyviä ohjeistuksia työmäärä olisi ollut huomattavasti suurempi. Pitkälle valmisteltu laadunhallintajärjestelmän käyttöönotto tarkoittaa siis myös säästettyä aikaa ja siten maltillisempia kustannuksia.
Tuomo nostaa esille myös Reseni kehittämän laadunhallintaohjelmiston eSalkun hyvät ominaisuudet. eSalkku toimii kätevänä alustana laadunhallintajärjestelmälle ja sieltä löytyy niin tehtävä- ja havaintotyökaluja kuin lomakkeita ja ohjeistuksia. Myös koulutuksia ja perehdytyksiä on hyvä hallinnoida eSalkun kautta.
”eSalkku ja koko laatujärjestelmän rakentaminen on mietitty yritykselle todella helpoksi”, Tuomo kertoo ja suosittelee Reseni palvelua ja eSalkku-ohjelmistoa lämpimästi muillekin. eSalkun avulla AuraClean on oivaltanut pystyvänsä tarjoamaan arjen työtä kehittäviä ratkaisuja myös asiakasyrityksilleen. Näin saadaan luotua myös huomattavia kustannussäästöjä.
Toimivat työkalut ja osaavat asiantuntijat helpottavat laadunhallintaa ja -kehittämistä – ja ennen kuin huomaatkaan, yrityksesi on laadun huipulla AuraCleanin tapaan!

Laatujärjestelmä kuntoon nopeasti ja helposti – VT & Kumpp. Construction Oy
29.6.2023
Vuonna 2005 perustettu VT & Kumpp. Construction Oy on teollisuuden erikoispuhdistuksiin ja saneerauspurkuihin keskittynyt yritys. Yrityksen asiakaskuntaa ovat esimerkiksi teollisuusyritykset, satamat, laivat, tehtaat, lämpölaitokset ja öljynjalostamot. VT Construction toimii ympäri Suomen ja hoitaa työt nopealla aikataululla.
VT Constructionin toimialajohtaja Henrik Pietilä kertoo yrityksen asiakkaiden olevan pääosin isoja yrityksiä. Aloite sertifikaattien kuntoon saattamiseen tuli asiakaskunnalta – ja niinpä laatujärjestelmän rakentaminen aloitettiin viivytyksettä.
”Reseni -yhteystiedot löytyivät vaivattomasti netistä ja sain kotisivuilta vaikutelman helposta yhteistyökumppanista, jonka kanssa vältetään turhat byrokratiat. Ensi puhelusta lähtien hommat lähtivät luontevasti käyntiin”, selvittää Pietilä.
Laatujärjestelmän rakentaminen aloitettiin tapaamisella, jossa käytiin pintapuolisesti tuleva prosessi läpi. Asiantuntijaksi laatujärjestelmän rakentamiseen valikoitui laadun kehittämisestä pitkän kokemuksen omaava Pekka Ovaska, jonka kanssa keskusteluja jatkettiin etänä Teamsin välityksellä. Pekan opastuksella määritettiin auditoinnin aikataulu, jotta työlle saatiin luotua tavoitellut raamit.
”Aluksi pohditutti, tuleeko tästä raskas ja työläs pitkä prosessi, mutta ajatus muuttui nopeasti, kun Pekka selkeytti meille asioita. Hänen ammattitaidollaan ja suunnitelmallisuudellaan pääsimme hyvin käyntiin”, Pietilä sanoo.
Laatujärjestelmän alustaksi rakennettiin Reseni-ohjelmisto eSalkku. Pietilä kertoo, että tähän mennessä eSalkkua on hyödynnetty lähinnä koulutusten ja perehdytysten seurantaan. VT Constructionin toimialalla koulutusten voimassaolon merkitys korostuu, sillä ilman niitä työntekijöillä ei ole työmaille asiaa.
”Ehdottomasti suosittelen Reseniä. Mielestäni nopeus ja helppous ovat avainsanat, joihin voin helposti yhtyä. Etenimme aikataulussa loppuun saakka. Näkisin, että yhden sertifikaatin vaivalla saimme aikaiseksi kolme sertifikaattia. Tämä kuvastaa hyvin myös asiantuntijan ammattitaitoa”, Pietilä kertoo lopuksi.

Sertifikaatit myyntivaltteina neuvotteluissa
15.2.2023
Clewor Oy on vuonna 1979 perustettu yritys, joka tarjoaa kattavasti palveluita tekstiilien hankintaan, pesuun, huoltoon, kierrättämiseen, varastointiin ja kuljetukseen. Clewor on kehittänyt työvaatepalvelusta turvallisen ja ympäristöystävällisen palvelukokonaisuuden, SmartWear®-työvaatepalvelun. Yrityksen kautta hoituvat myös vaihtomatot, teollisuuspyyhkeet, hygieniapalvelut ja hotelli- ja ravintolatekstiilit.
Cleworin liiketoimintapäällikkö Annastina Liedes kertoo yrityksen laatuprojektien lähteneen käyntiin ISO 9001-sertifikaatista. Samalla yritys hankki määrätietoisella kehitystyöllään ISO 14001 -ympäristösertifikaatin. Loppuvuodesta 2022 myös hygieniasertifikaatti muotoutui osaksi Cleworin näyttöjä.
Liedes kertoo, että pitkäjänteisen kehitystyön taustalla on yrityksen määrätietoinen strategia.
Tiesimme, että näitä sertifikaatteja tulemme tarvitsemaan jatkossa. Toisaalta huomasimme myös sen, että mehän olemme jo toimineet sertifikaatin vaatimusten mukaan. Sertifikaatin avulla saamme kuitenkin konkreettisesti osoitettua asiakkaillemme, että olemme luotettava ja hyvä toimija.
ISO 9001 ja ISO 14001 -sertifikaattien osalta Reseni -asiantuntijat olivat mukana sparraamassa Cleworia. Liedes sanoo, että vaikkei hänellä ollut aiempaa kokemusta sertifikaattien saavuttamisesta, asiaan pääsi nopeasti jyvälle. Muun muassa sisäiset auditoinnit ja turvallisuuskävelyt tulivat laadunkehittämisprojektien myötä hyvin tutuiksi.
Liedes kertoo, että Cleworin toiminnan kannalta on kätevää, kun prosessit ovat yhden järjestelmän alla. Kun strategia on laatujärjestelmässä, sitä tulee seurattua entistä intensiivisemmin. Muutenkin yrityksen toimintoja tulee seurattua tarkemmin ja laadunhallinta arkipäiväistyy. Sertifikaattien ja laatujärjestelmän ylläpito sähköisesti on selvästi helpompaa.
Haluamme olla vastuullinen toimija, joka kehittää jatkuvasti toimintaansa. Cleworin laatuun ja johtamistapoihin voidaan luottaa. Kykymme käsitellä ympäristöön liittyviä määräyksiä on hyvä ja pystymme sen myös todentamaan. Sertifikaatit toimivat valttikortteina myyntineuvotteluissa, ja niiden myötä olemme vakavasti huomioon otettava toimija, Liedes kertoo.
Sertifikaatit – miksipä ei?
Liedeksen mielestä esimerkiksi ISO 9001-sertifiointiprosessi mielletään vaikeammaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Hän kokee yrityksen toiminnan selkiytyneen sertifikaatin myötä.
Sertifikaatit tukevat valtavasti yrityksen toimintaa. Esimerkiksi tuotannon puolella tehokkuus on parantunut ja havaintojen tekeminen on tullut osaksi arkea. Pystymme myös osallistamaan henkilöstöämme entistä paremmin, kun kaikki ymmärtävät, miksi näitä asioita tehdään. Epäkohdat nousevat helpommin esille ja niihin pystytään puuttumaan. En usko kenenkään katuneen, että tällaisiin projekteihin on lähdetty, Liedes pohtii.

Suomen Sanser Oy – ”Laatuvastaava-koulutus avasi silmiä”
20.1.2023
Suomen Sanser Oy myy, valmistaa ja valmistuttaa mainos- ja liikelahjoja sekä seuratuotteita. Yritys perustettiin vuonna 1997 ja se toimii nykyisin usealla paikkakunnalla.
Laatuvastaava-koulutus tuli Suomen Sanserille ajankohtaiseksi, kun laadunhallintajärjestelmää, eSalkkua, rakennettiin.
”Aloitimme koulutuksen, koska halusimme prosessimme järjestykseen ja suunnitelmallisuuden osaksi arkea”, kertoo Suomen Sanserin myyntitiimissä toimiva Nico Nieminen. Tärkeää oli myös ymmärtää ja perustella, miksi toimitaan tietyllä tavalla.
Koulutuksen myötä projekteja alettiin analysoida säännönmukaisemmin ja tietous lisääntyi. Jo laadunhallintajärjestelmän rakentamisessa analysoitiin toiminnan riskejä ja käytiin kannattavuuslaskelmia läpi. Laatuvastaava-koulutus tuki omalta osaltaan meneillään olevia muutosprosesseja.
”Mietin usein asiat talouden kautta – on tärkeää nähdä, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Koulutus herätti ajattelemaan asioita, joita ei aiemmin edes hoksannut miettiä. Olen erittäin tyytyväinen koulutukseen, koin sen avaavan silmiä”, sanoo Niko.
Suomen Sanserin laatuvastaava Anu Hietala kertoo, että laatujärjestelmän ja koulutuksen myötä toimintaa suunnitellaan entistä tarkemmin ja tiedolla johtaminen on korostunut.
”Koulutus selkeytti omaa toimenkuvaani ja antoi tietoa siitä, mitä laatuvastaavana toimiminen arjessa tarkoittaa. Voin suositella koulutusta lämpimästi erityisesti pk-yrityksille. Koulutus antaa laatuvastaavan työhön hyvät valmiudet”, Anu sanoo.
Anu kertoo laatujärjestelmän alustana toimivan eSalkun olevan yrityksen virallinen tiedotuskanava. Viikkoraportit, havainnot ja reklamaatiot käsitellään eSalkussa ja myös laatudokumentointi on siellä tallennettuna.
Reseni laatuvastaava-koulutus on aina yrityskohtainen ja siinä huomioidaan yrityksen omat lähtökohdat ja tavoitteet. Laatuvastaava-koulutuksessa opit laatujärjestelmästä ja sen ylläpitämisestä sekä yrityksen toiminnan jatkuvasta parantamisesta. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa yrityksen käytössä olevat standardit, sisäisen auditoinnin ja johdon katselmuksen periaatteet.

YX-Metal Oy -eSalkku osaksi arjen tekemistä
1.11.2022
YX-Metal Oy on YX-Groupiin kuuluva kasvuhakuinen yritys, joka valmistaa sopimusvalmistuksena ohutlevytuotteita. Yrityksellä on kaksi tuotantoyksikköä: Heinävedellä ja Virossa. Yritys hakee voimakasta kasvua ja tavoite on muutaman vuoden tähtäimellä moninkertaistaa liikevaihto- ja henkilömäärä.
Toimitusjohtaja Jesse Hirvonen kertoo, että laadunhallintajärjestelmän rakentaminen lähti liikkeelle sekä asiakkaiden toiveesta että myös yrityksen omasta halusta osoittaa sidosryhmille prosessien ja toiminnan jatkuvaa parantamista.
Reseni -asiantuntija Tuomas Sarjanoja oli yritykselle vanha tuttu, joten yhteistyö Reseni kanssa oli helppo aloittaa. Laadunhallintaohjelmisto eSalkun selkeä runko saa Hirvoselta kehuja: ”Dokumentaatio saadaan näppärästi tallennettua yhteen paikkaan ja se on helposti saavutettavissa.”
eSalkun mallidokumentit ja standardiohjeet YX-Metal koki myös hyviksi kehitystyötä vauhdittaviksi työkaluiksi. ”Niiden avulla lähdimme etenemään ja asiat alkoivat kirkastua”, Hirvonen kertoo laadunhallintajärjestelmän rakentamisen ensiaskeleista.
YX-Metalilla oli Reseni-asiantuntijan kanssa sovitut säännölliset palaverit, jossa katsottiin edistyminen ja tarkasteltiin myös ongelmakohtia. Näin mentiin eteenpäin muutama kuukausi.
”Hyvä konsepti, voin suositella. Asiantuntija-apua saa reaaliajassa”, Hirvonen sanoo.
Laatutyö osaksi arkea
YX-Metalin kokemuksen mukaan Reseni konsepti sopi sekä olemassa olevaan että aloittavaan yritykseen. Osana laatutyötä yritys kirjoitti laatukäsikirjan.
Osana laadunhallintaohjelmistoa YX-Metal hyödyntää eSalkun havainnointivälilehteä poikkeamien ja havainnointien käsittelyyn. Laadunhallintaohjelmisto eSalkku siirtyi näppärästi heti osaksi arjen tekemistä ja prosesseja.

Sytyke omaksui laadunhallintajärjestelmän nopeasti osaksi arjen tekemistä
3.10.2022
Vuodesta 1984 lähtien työllistämistoimintaa harjoittanut Sytyke tarjoaa monipuolisia valmennus- ja kuntoutuspalveluita työllistymisen ja arjenhallinnan tukemiseen. Henkilökuntaa organisaatiolla on 20 henkilöä. Sytykkeen asiakkaiden tavoitteena voi olla joko koulutuspaikan saaminen, tutkinnon loppuun saattaminen yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa tai avoimille työmarkkinoille työllistyminen.
”Kilpailutuksissa tuli usein esiin vaatimus laadunhallintajärjestelmälle. Meillä oli myös tarve toimintojen selkeälle kuvaamiselle ja mittaamiselle − siihen tarvitsimme työkalun. Reseni-ohjelmisto ja asiantuntemus vastasivat tarpeisiimme hyvin”, kertoo Sytykkeen johtaja Anne Leppiniemi.
Prosessien kehittämistä ja jatkuvaa parantamista
Leppiniemen mukaan Sytykkeen henkilöstö on ottanut laadunhallinnan hyvin vastaan. Sytykkeellä laadunhallintajärjestelmää hyödynnetään monipuolisesti, kuten toimintatapojen kuvaamisessa ja toimintojen ohjeistamisessa, johtamisen ja viestinnän toimintojen tukemisessa ja kehittämisessä. Lisäksi sisäiset auditoinnit ja johdon katselmukset ovat ottaneet askeleita eteenpäin. Leppiniemi kertoo myös työntekijöiden perehdytyksessä olevan oma osio laadunhallintajärjestelmän läpikäymiseen. Näin järjestelmä saadaan heti osaksi uusien henkilöiden työnkuvaa.
”Saimme eräältä työntekijältämme palautteen, että ristiin auditoimalla oppii työkavereiden työnkuvasta enemmän. Samalla saadaan hoksaamisia ja hyviä havaintoja: ”Tästähän tässä tehtävässä onkin kyse!”. On hyvä kyseenalaistaa, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Samalla voidaan pohtia, olisiko mahdollista tehdä niitä toisinkin”, Leppiniemi sanoo.
Laatutyö osaksi arkea
Sytykkeellä viikkopalaverit kirjataan järjestelmään ja lähes koko henkilöstö käyttää laatujärjestelmää viikoittain. Se, että laadunhallintajärjestelmä on osa arkea, on tuonut järjestelmän helposti lähestyttäväksi. Voisi sanoa järjestelmän tulleen osaksi arkista työtä.
”Usein asiat, joita muutenkin seurataan, tehdään laadunhallintajärjestelmän avulla järjestelmällisemmin ja niitä pystytään aktiivisesti kehittämään”, kertoo Reseni myyntipäällikkö Janne Simola.
Kun opimme hyödyntämään järjestelmää, olemme saaneet siitä enemmän irti, Leppiniemi kertoo.
Havaintotyökalu aktiivisessa käytössä
Sytykkeen Leppiniemi kertoo, että organisaation toiminnot on käyty kattavasti läpi laadunhallintajärjestelmän tultua taloon. ”Lisäksi TTT-järjestelmää hyödyntämällä olemme havainneet meillä olevan hyviä käytäntöjä paljonkin, mutta nyt saamme ne myös tuotua esille.”
Sytykkeellä on käytössä myös havaintotyökalu. Havainnot kirjataan ylös ja niihin reagoidaan. Tämä on tehokasta riskienhallintaa, johon osallistetaan kaikki työntekijät. Leppiniemi kertoo tilaajien auditoivan toimintoja ja laatujärjestelmän kautta asioita on kätevä käydä läpi.
”Yhteistyö Reseni kanssa on sujunut hyvin. Koulutukset olivat heti alussa mukavassa keskustelevassa ilmapiirissä ja koemme apua olevan tarjolla jatkossakin. Fine Audit Oy:n toteuttamat auditoinnit ovat olleet hyvähenkisiä. Olemme saaneet paljon hyviä vinkkejä ja näkökulmaa kehittämiseen”, Leppiniemi sanoo lopuksi.
Sytyke / Hengitysliitto Ry
Anne Leppiniemi
Johtaja

NordicThermo Transport Oy
20.6.2022
Laatuvastaavakoulutus suoraan yrityksen tarpeisiin.
Reseni -laatuasiantuntija Tiina Lehtosaari veti NordicThermo Transport Oy:lle neljän päivän laatuvastaavakuljetuksen. Koulutukseen osallistunut NordicThermo Transportin ympäristö- ja laatupäällikkö Teemu Siikaluoma piti kokonaisuutta selkeänä ja johdonmukaisena. ”Ripeässä tahdissa edettiin ja paljon saatiin asioita käytyä läpi”, kertoo Teemu.
NordicThermo Transport Oy tarjoaa laadukkaita kuljetuksia ympäri Skandinaviaa. Asiakaslähtöisenä ja ketteränä kuljetusyrityksenä se pystyy vastaamaan nopeasti asiakkaiden tarpeisiin joustavilla ja monipuolisilla ratkaisuilla. Yritys tarjoaa muun muassa lämpösäädeltyjä-, normaali rahti-, lääke- ja vaarallisten aineiden kuljetuksia.
Laatuvastaavakoulutuksessa käytiin läpi muun muassa sisäisen auditoinnin johdon katselmuksen perusteet, standardeja, prosessien mittaamista ja auditoinnin suunnittelua. Lisäksi koulutuksessa perehdyttiin havainnointikulttuurin luomiseen osana jatkuvaa parantamista. HOXi -havaintotyökalu on tähän oiva apu ja mahdollistaa kaikkien työntekijöiden osallistumisen laatutyöhön.
”Teimme yhdessä yritykselle kolmevuotissuunnitelman. Laatutyö on jatkuvaa kehittämistä ja oppiminen ei tavallaan koskaan lopu”, Tiina kertoo.
”Koulutus auttoi hahmottamaan prosesseja ja alati muuttuvien tilanteiden käsittelyä”, Teemu kertoo.
Laatuvastaava -koulutuksessa pääset suoraan laatutyön ytimeen. Opit laatujärjestelmästä ja sen ylläpitämisestä sekä yrityksen toiminnan jatkuvasta parantamisesta. Koulutus on yrityskohtainen ja siinä huomioidaan yrityksen omat lähtökohdat. Koulutukseen voi osallistua kaksi henkilöä yrityksestä: laatuvastaava ja varahenkilö. Etänä järjestettävä koulutus kestää 4−5 päivää riippuen läpi käytävien standardien määrästä.

Laatujärjestelmä rakennettiin neljässä kuukaudessa
21.4.2022
Arvo Piiroinen Oy on vuonna 1949 perustettu monipuolinen perheyritys, jonka liiketoiminnan kolme pääosa-aluetta ovat irtokalusteiden sekä katsomokalusteiden valmistus ja myynti sekä sopimusvalmistus.
Kaiken perustana on oma tuotekehitys-, valmistus- ja asennusosaaminen. Referenssejä ovat muun muassa Helsingin Olympiastadionin istuintoimitus ja Tampereen Nokia Arenan istuinten ja teleskooppikatsomoiden toimitus ja asennus. Metalli- ja puuosat, verhoilut ja pintakäsittelyt Piiroinen tekee itse – niiden osalta yritys tarjoaa myös alihankintapalveluita.
Tällä hetkellä yritys työllistää 100 henkilöä ja liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa.
”Jos laatujärjestelmää ei löydy, se on myynnineste”, toteaa Arvo Piiroinen Oy:n toimitusjohtaja Mikko Lietzen. Hän kertoo etenkin sopimusvalmistuksessa isojen asiakkaiden vaativan laatujärjestelmää. Lietzen sanoo alun perin epäilleensä, ehditäänkö laatujärjestelmä rakentaa tavoitellun nopeassa aikataulussa. Epäilyt olivat turhia, sillä neljässä kuukaudessa järjestelmä oli jo pystyssä, vaikka samanaikaisesti yrityksellä oli meneillään historiansa suurin projekti eli Nokia Arenan istuinten ja teleskooppien toimitus ja asentaminen.
Lietzen kertoo, että laatujärjestelmän rakennusvaiheessa Reseni -asiantuntija toimi Piiroisella ulkoisena laatupäällikkönä yhden päivän kuukaudessa ja lisäpäiviä hankittiin tarpeen mukaan.
”Jokaisella yrityksellä on aina kiire ja resurssit hakusessa – kyse on fokuksesta ja sitoutumisesta! Me priorisoimme laatujärjestelmän rakentamisen korkealle, ja se on varmasti yksi syy, miten saimme kaiken niin nopeasti kasaan. Ilman Reseni asiantuntijaa emme olisi tässä lainkaan. Hän oli systemaattinen ja sopivan tiukka tarpeen tullen ja sai ihmiset sitoutumaan projektiin. Lopussa pikkupalaset loksahtivat paikoilleen”, Lietzen kiittelee.
Alussa luotiin yhteiset säännöt ja suunnitelma tekemiselle. Viikkokokouksissa seurattiin projektin ja henkilöille jaettujen taskien etenemistä. Best practises – menetelmää hyödynnettiin paljon. Sisäisten auditointien keinoin toimintaa kehitettiin entisestään, esimerkiksi luomalla korjausehdotukset poikkeamille.
Kaikki kulminoitui dokumentaatioon, joka oli ikään kuin lopputyö.
”Kävimme paljon tekstiä läpi ja sparrasimme toisiamme. Aluksi työntekijät miettivät, että mitähän tässä oikein tehdään. Reseni asiantuntijan kanssa loimme selkeän rungon ja suunnitelman, ja asiat alkoivat kirkastua.”
Yksi tärkeimmistä laatujärjestelmän myötä tulleista muutoksista oli johdon ja työntekijöiden välisen vuoropuhelun parantuminen. Henkilöstöä osallistetaan kehitystyöhön aiempaa enemmän, koulutukset ja säännölliset kokoukset ovat tulleet osaksi arkea. Reseni -järjestelmä eSalkku toimii hyvänä alustana kehittämistyölle. Myös työturvallisuudessa Lietzen kertoo tapahtuneen isoja edistysaskeleita.
”Voin helposti suositella Reseniä muillekin yrityksille. Toimintamalli on hyvin systemaattinen ja sitä on helppo seurata”, Lietzen sanoo. Piiroisella laadun kehittäminen ei lopu sertifikaatteihin, vaan jatkuva parantaminen on tullut pysyväksi osaksi arkea!