Tuomo Sirniö – Tehdään se, mikä on tarpeen

24.3.2023

Reseni -asiantuntijana toimiva Tuomo Sirniö kuvaa itseään lehmänhermoiseksi sekä analyyttiseksi asiantuntijaksi. Hän kertoo olevan niin monesta asiasta kiinnostunut, että välillä aika meinaa loppua kesken. Urheiluharrastusten lisäksi asuntoautoilu ja neljävuotiaan lapsenlapsen kanssa touhuaminen pitävät Alajärvellä asuvan miehen kiireisenä vapaa-ajalla.

Reseni oli yrityksenä Tuomolle tuttu jo vuosien takaa, mutta asiantuntijaverkostoon hän liittyi noin vuosi sitten. Kiitosta saavat erityisesti muut asiantuntijat, joiden kanssa voi kehittämisestä puhua hyvin syvällisesti. Vuodesta 2008 lähtien yrittäjänä toimineen Tuomon erityisosaamista ovat muun muassa seuraavat:

ISO9001-laatu, ­­­
ISO14001-ympäristö,
ISO45001-työterveys ja -turvallisuus,
tuotteiden CE-merkintä,
Lean tuottavuuden kehitys,
RALA rakentamisen laatu.

”Puoliksi psykologi”

Tuomon tavatessa asiakkaan ensimmäistä kertaa, kartoitetaan asiakasyrityksen lähtötilanne.

Tässä työssä ollaan puoliksi psykologeja: kaikille ei käy sama kaava, vaan asiakkaaseen ja toimialaan on tutustuttava perusteellisesti heti alkuun, Tuomo kertoo.

Lähtötilanteessa asiakkaan kanssa sovitaan vastuualueista projektin edetessä. Tärkeää on saada sitoutettua henkilöstö mukaan myös projektin jälkeiseen aikaan, jotta kehittämistyön jatkuvuus taataan. Näin laatujärjestelmästä saadaan mahdollisimman paljon irti.

Asiantuntijatyössä Tuomo peräänkuuluttaa pelisilmää ja tilannetajua. Standardin vaatimukset ovat jokaiselle toimialalle sovellettavissa, mutta tärkeää on ymmärtää, mikä on kullekin toimialalle merkityksellistä. Toisin sanoen tietoa ei tule kaataa ämpärikaupalla asiakkaan niskaan.

Minulla on työssäni hyvin ratkaisukeskeinen toimintatapa eli tehdään se, mitä oikeasti tarvitaan, eikä hukata aikaa. Tämä on kaikille osapuolille tehokas ja hyödyllinen tapa edetä.

Tuomo lisää, että yrityksestä riippuen laatuasioihin voidaan toki sukeltaa syvemmin ja teoreettisemmin, jos asiakas sen tarpeelliseksi kokee. Yleensä asiakasvaatimukset ylittävät standardien vaatimukset.

Tuomolla on 30 vuoden kokemus johtamisjärjestelmistä. Useimmiten kehittämistyö aloitetaan ISO 9001 -standardista eli laadunhallintajärjestelmän kehittämisestä. Joillakin toimialoilla saattaa ympäristösertifikaatti olla ajankohtainen heti alkuun. Vaatimukset asiakkaiden suunnalta ja viranomaisten taholta kasvavat jatkuvasti, joten standardien merkitys korostuu.

eSalkku maksaa nopeasti itsensä takaisin

Laatujärjestelmä antaa kehittämiseen hyvän pohjan.

Reseni järjestelmä eSalkku on kätevä työkalu moneen ja säästää asiakkailta aikaa ja vaivaa esimerkiksi valmiiden dokumenttipohjien avulla, Tuomo kertoo.

Dokumenttipohjat ja hyvät ohjeistukset näkyvät konkreettisesti alempina kustannuksina asiakkaalle. Rahaa säästyy, kun aikaa säästyy. Kun järjestelmä on polkaistu käyntiin, on ylläpito helppoa.

HoxUp -pikaviestipalvelu eSalkkuun

14.2.2023

Torstaina 16.2.2023 eSalkku -ohjelmistoon julkaistaan HoxUp -pikaviestipalvelu, joka on eSalkku -asiakasyrityksillemme käytettävissä.

HoxUp -pikaviestintä

HoxUp on helppo yhteydenpitoväline yrityksen viestintään niin mobiililaitteella kuin tietokoneellakin. Palvelu toimii eSalkku-ohjelmistoon luoduilla käyttäjätunnuksilla.

HoxUp -pikaviestit voivat olla joko

käyttäjien kahdenvälisiä keskusteluita tai
ryhmien välisiä keskusteluita

Kun palvelu on julkaistu, yrityksen järjestelmänvalvojat asettavat palvelun käyttöön oman yrityksensä käyttäjille.

HoxUp -pikaviestien tiedot tallennetaan samaan konesaliin kuin eSalkku -ohjelmistonkin tiedot. Kaikki eSalkku -ohjelmiston viestiliikenne on HTTPS-menetelmällä salattua.

Whistleblowing -ilmoituskanava tulossa

eSalkku -ohjelmistoon on tulossa kevään aikana myös uusi ominaisuus: Nimetön ilmoituskanava eli Whistleblower. Kanavan kautta on mahdollista tehdä nimettömiä ilmoituksia havaitsemistaan väärinkäytöksistä organisaatiossa. Kanavan kautta voi ilmoittaa myös suoritetuista toimenpiteistä ilmoituksen tekijälle.

eSalkku -ominaisuudet

eSalkku -ohjelmistoa voidaan mm. käyttää

pätevyyksien hallintaan
dokumenttienhallintaan
sopimuskumppanuuksien hallintaan
tehtävien luomiseen ja välittämiseen
havaintotyökaluna
tiedotuskanavana
palautekanavana
toimintaohjeiden jakamisessa
pikaviestintäkanavana

Veera Vainio – Laatutyö vei mennessään heti valmistumisen jälkeen

6.2.2023

Kun Sotkamosta lähtöisin oleva Veera Vainio valmistui tradenomiksi, löytyi hänelle heti laadukas työpaikka Reseni -viestinnässä ja markkinoinnissa. Aluksi myös taloushallinnon tehtävät kuuluivat hänen työnkuvaansa. ”Minusta tuntui heti siltä, että nyt olen kyllä löytänyt hyvän työpaikan! Meillä on aina ollut älyttömän mukava ja rento työilmapiiri”, Veera sanoo.

Nykyisin Veera toimii Reseni -koulutusvastaavana. Työnkuvaan kuuluu mm. kouluttajaverkoston -vetäjänä toimiminen sekä liiketoiminnan kehittäminen. Vuosien saatossa Reseni -koulutustarjonta on laajentunut yritysten tarpeiden mukaan ja siten myös eri aihealueisiin erikoistuneiden kouluttajien ja auditoijien määrä on kasvanut. Yritysten tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia löytyy niin työhyvinvoinnin ja turvallisuuden kuin esimerkiksi laadun kehittämisen ja hallinnan saroilta.

Kuluvan vuoden alussa Veera palasi äitiyslomalta. ”Tuntui, että vajaassa vuodessa oli ehtinyt tapahtua hurjan paljon kehitystyötä. Esimerkiksi eSalkkuun oli ehtinyt tulla monia uusia ominaisuuksia.” Veera lisää, että yli 50 henkilöä työllistäviltä yrityksiltä vaaditaan lakisääteisesti anonyymi ilmoituskanava -myös tähän tarpeeseen eSalkku pystyy kaikkien muiden ominaisuuksiensa lisäksi pian vastaamaan.

Työssään Veera havainnoi yrityksen kehittämisen trendejä – esimerkiksi ISO 27000 on tällä hetkellä ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Yritysten on pyrittävä ennakoimaan sekä makro- että mikrotoimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia sekä oltava hereillä muuttuvien lakien tai asetusten osalta.

”Reseni on matalan kynnyksen väylä lähteä kehittämään organisaation laatua eri muodoissa. Meillä on töissä helposti lähestyttäviä henkilöitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita yritysten kehittämisestä. Mukavat ja osaavat asiantuntijamme auttavat laadunhallintajärjestelmän rakentamisessa ja sertifikaatin saavuttamisessa”, Veera pohtii.

Entä mitä kollega sanoo Veerasta?

”Hän on hyvä omaksumaan uusia asioita ja tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa. Veera on ottanut uudet tehtävät innokkaasti vastaan ja on halunnut kehittää ja kouluttaa itseään jatkuvasti.” Itsensä Veera näkee määrätietoisena ja muut huomioon ottavana kollegana.

Työtehtävien monipuolisuus ja kehittymismahdollisuudet saavat Veeralta kiitosta. Mukava työyhteisö ja itsenäinen työ yhdistettynä toimivaan tiimityöskentelyyn luovat hyvät raamit työssä viihtymiselle. Vapaa-aika menee perheen parissa ja salilla käyden. ”Salitreenit ovat aina olleet henkireikäni. Olen aiemmin käynyt myös fitness-kisoissa, mutta tällä hetkellä treenaan kuitenkin vain omaksi ilokseni”, Veera kertoo.

Kokonaisvaltaisempi riskienhallinta asiakkaillemme yhteistyökumppanuuden avulla

24.1.2023

Laatu, työturvallisuus – ja ympäristöjärjestelmät vaativat nykypäivänä yritykseltä hyvää riskienhallintaa. Vakuutukset ovat yksi riskienhallintakeinoista – vakuuttaminen on taloudellisen riskin jakamista toisen osapuolen kanssa.

Vakuutukset ovat kuitenkin monimutkaisia ja vaihtelevia sisällöiltään, korvauspiiriltään ja ehdoiltaan. Niihin liittyy erityisehtoja sekä suojeluohjeita. Lisäksi vakuutusten tulee olla oikein ja ajantasaisilla liiketoiminnan tiedoilla rakennettu, jotta ne korvaisivat yrityksessäsi sattuvia vahinkoja kuten odotat niiden korvaavan.

Mikä on vakuutusmeklari?

Vakuutusmeklari on vakuutusyhtiöistä riippumaton edunvalvojaroolissa toimiva vakuutusalan ja vakuutuslainsäädännön tunteva asiantuntija, joka edustaa aina asiakastaan.

Vakuutusmeklarin tehtävänä on varmistaa, että yrityksen vakuutusturva on rakennettu kunkin yrityksen toiminnan riskit, yrityksen riskienkantokyky- ja halu huomioiden ja pitää huolta, että vakuutukset ovat markkinahintaiset – ettet maksaisi liikaa vakuutuksistasi. Lisäksi vakuutusmeklari avustaa yritystä vahinkotilanteissa ja korvauspäätösten muutoksenhakutilanteissa.

Jotta sinun ei tarvitsisi opiskella vakuutusasioiden asiantuntijaksi – vaan voit keskittyä liiketoimintasi pyörittämiseen ja kehittämiseen, olemme solmineet yhteistyökumppanuuden vakuutusmeklaritoimisto Risk Linkin kanssa. Risk Link Oy on suomalainen, Brokerlink-brändin alla toimiva yritys, joka keskittyy kuljetus- ja logistiikan, rakennus- ja kunnossapitoalojen PK-yritysten vahinkovakuuttamiseen.

Yhteistyökumppanuuden tarjoamat lisäpalvelut asiakkaillemme

Brokerlinkiin kuuluva Risk Link Oy tarjoaa asiakkailleen vakuutusturvan auditointia, vakuutusten hoito- ja kilpailutuspalveluita sekä työterveyshuollon ja henkilöstön sairauskuluvakuutusten optimointipalveluita. Reseni-asiakkaat saavat vakuutusten hoitopalvelut kilpailukykyiseen hintaan.

Reseni kehittämään laadunhallintaohjelmistoon eSalkkuun voidaan tallentaa myös ajantasaisimmat vakuutusasiakirjanne, vakuutusluettelonne sekä ylläpitää vahinkotilastojanne – jolloin voimme myös seurata alle omavastuun jäävien vahinkojen kustannuksia.

Arvomme

Jaamme Risk Linkin kanssa yhteiset arvot. Pidämme ensisijaisen tärkeänä kykyä ja halua ymmärtää asiakkaidemme liiketoimintaa ja riskejä, sekä yhdessä kohdentaa vaikuttavia toimenpiteitä yrityksen kehittämiseksi ja riskienhallinnan tueksi.

Kumppanuutemme ei tarkoita asiakaslistojen myymistä, vaan kumppanuutemme perustuu asiakkaan – eli sinun yrityksesi tarpeen tunnistamiseen, sekä ohjaamista teille sopiviin palveluihin – jos näin itse haluatte.  Tulemme jatkossa kertomaan asiakasviestinnässämme Risk Linkin palveluista ja onnistumisista ja jos huomaamme, että voisitte hyötyä heidän palveluistaan, otamme asian puheeksi kanssasi.

Ota yhteyttä Janne Simolaan, jos haluat saada lisätietoa kumppanimme palveluista.

Lisätietoa

Janne Simola
044 988 4569
janne.simola@reseni.fi

Olemme päivittäneet kotisivujamme!

19.5.2022

Reseni haluaa maineensa mukaisesti olla ketterä ja tehokas yhteistyökumppani. Tästä syystä päivitimme myös kotisivumme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Sivustolla toimivat botit helpottavat navigointia, yhteydenottoa ja tiedon löytämistä. Löydät helposti tietoa tarjoamistamme palveluista ja kehittämistämme ohjelmistoista. Meihin voit olla matalalla kynnyksellä yhteydessä – vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi!

Tutustu myös tietoturvallisuuden ISO 27001 -standardiin, joka on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin.

Klikkaa tästä uusille kotisivuillemme: https://www.reseni.fi/.

Toimiston sielu – Helena Keränen

18.5.2022

Toimistovastaava Helena Keränen on yksi Reseni pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Tänä vuonna hänelle tulee yrityksessä 23 vuotta täyteen.

”Lauantaina valmistuin merkonomiksi ja maanantaina aloitin työt”, kertaa Helena työuransa nopeaa aloitusta. Hän on alusta saakka tehnyt toimistotöitä. Useimmat Reseni sekä QTeam-verkoston asiakkaat ovat Helenan kanssa yhteydessä jossakin vaiheessa, sillä hänen tehtäväkenttänsä on laaja. Helena hoitaa osto- ja myyntireskontraa, asiakastietokantojen ylläpitoa, puhelinvaihdetta sekä on vastuussa toimisto- ja asiakaspalvelutehtävistä. ”Mielestäni työnkuvani on monipuolinen − ei tässä ainakaan tylsistymään pääse! Aamulla töihin mennessä ei aina tiedä, mitä päivä tuo tullessaan”, Helena sanoo.

Helena on luonteeltaan järjestelmällinen ja tykkää siitä, että asiat ovat järjestyksessä. ”Työssäni vaaditaan tarkkuutta. On paljon muistettavia ja seurattavia asioita.” Helena vinkkaa, että kannattaa hyödyntää kalenteria, post-it -lappuja ja exceliä. Näin pysyy asioista parhaiten kärryillä. ”Luonnollisesti ohjelmistojen kehittyminen on helpottanut töitä esimerkiksi taloushallinnon puolella. Tulosteita ei tarvita entiseen verrattuna kuin murto-osa.”

Mitä työkaverit sanovat Helenasta?

”Helena on toimiston sielu ja hänen tekemisensä tehokkuus hakee vertaistaan.” Eräs työkaveri sanoo: ”Jos perustaisin yrityksen, niin ottaisin Helenan heti töihin. Jos on jokin sopimusasia, soitan ensimmäisenä Helenalle ja tarkistan häneltä. Hän osaa olla jopa piinallisen tarkka.”

Ohjelmistot helpottaneet työtehtävien hoitoa

Kuun vaihde on toimistovastaavalle kiireisintä aikaa, kun on monia hoidettavia asioita. eSalkkua Helena hyödyntää dokumenttien hallinnassa. Myös toiselle Reseni kehittämälle ohjelmistolle eTosSulle löytyy päivittäin käyttöä. ”Siellä tositteet ovat sähköisessä muodossa, eikä niitä tarvitse enää tulostaa. Kirjaan myös suoritteet suoraan eTosSuun sitä mukaan, kun niitä tulee. ”Lisäksi Reseni ohjelmisto Tiedostoturva on merkittävässä osassa työtäni. Kätevää on, kun samat tiedot näkyvät tarvittaessa myös kotitoimistolla etänä työskenneltäessä.”

Entä miten laadun kehittäminen näkyy laadunkehittämispalveluita tarjoavassa organisaatiossa? ”Keräämme ahkerasti asiakaspalautteita aina, kun on koulutuksia ja auditointia. Hoidamme kyselyjen lähettämisen ja yhteenvetojen koostamisen kysely- ja raportointityökalulla – on tärkeää, että seurannasta tehdään helppoa. Jos kehittämistä ilmenee, tartumme heti asiaan”, Helena kertoo.

Vapaa-ajallaan Helena lenkkeilee koiran kanssa ja tekee käsitöitä. Kesällä luvassa on mökkeilyä Hyrynsalmella, josta Helena on alun perin kotoisin. ”Työssä auttaa jaksamaan mukava työyhteisömme ja hyvät yhteistyökumppanit. Se on työssä viihtymisen kannalta kaiken aa ja oo”.

Laatujärjestelmä rakennettiin neljässä kuukaudessa

21.4.2022

Arvo Piiroinen Oy on vuonna 1949 perustettu monipuolinen perheyritys, jonka liiketoiminnan kolme pääosa-aluetta ovat irtokalusteiden sekä katsomokalusteiden valmistus ja myynti sekä sopimusvalmistus.

Kaiken perustana on oma tuotekehitys-, valmistus- ja asennusosaaminen. Referenssejä ovat muun muassa Helsingin Olympiastadionin istuintoimitus ja Tampereen Nokia Arenan istuinten ja teleskooppikatsomoiden toimitus ja asennus. Metalli- ja puuosat, verhoilut ja pintakäsittelyt Piiroinen tekee itse – niiden osalta yritys tarjoaa myös alihankintapalveluita.

Tällä hetkellä yritys työllistää 100 henkilöä ja liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa.

”Jos laatujärjestelmää ei löydy, se on myynnineste”, toteaa Arvo Piiroinen Oy:n toimitusjohtaja Mikko Lietzen. Hän kertoo etenkin sopimusvalmistuksessa isojen asiakkaiden vaativan laatujärjestelmää. Lietzen sanoo alun perin epäilleensä, ehditäänkö laatujärjestelmä rakentaa tavoitellun nopeassa aikataulussa. Epäilyt olivat turhia, sillä neljässä kuukaudessa järjestelmä oli jo pystyssä, vaikka samanaikaisesti yrityksellä oli meneillään historiansa suurin projekti eli Nokia Arenan istuinten ja teleskooppien toimitus ja asentaminen.

Lietzen kertoo, että laatujärjestelmän rakennusvaiheessa Reseni -asiantuntija toimi Piiroisella ulkoisena laatupäällikkönä yhden päivän kuukaudessa ja lisäpäiviä hankittiin tarpeen mukaan.

”Jokaisella yrityksellä on aina kiire ja resurssit hakusessa – kyse on fokuksesta ja sitoutumisesta! Me priorisoimme laatujärjestelmän rakentamisen korkealle, ja se on varmasti yksi syy, miten saimme kaiken niin nopeasti kasaan. Ilman Reseni asiantuntijaa emme olisi tässä lainkaan. Hän oli systemaattinen ja sopivan tiukka tarpeen tullen ja sai ihmiset sitoutumaan projektiin. Lopussa pikkupalaset loksahtivat paikoilleen”, Lietzen kiittelee.

Alussa luotiin yhteiset säännöt ja suunnitelma tekemiselle. Viikkokokouksissa seurattiin projektin ja henkilöille jaettujen taskien etenemistä. Best practises – menetelmää hyödynnettiin paljon. Sisäisten auditointien keinoin toimintaa kehitettiin entisestään, esimerkiksi luomalla korjausehdotukset poikkeamille.

Kaikki kulminoitui dokumentaatioon, joka oli ikään kuin lopputyö.

”Kävimme paljon tekstiä läpi ja sparrasimme toisiamme. Aluksi työntekijät miettivät, että mitähän tässä oikein tehdään. Reseni asiantuntijan kanssa loimme selkeän rungon ja suunnitelman, ja asiat alkoivat kirkastua.”

Yksi tärkeimmistä laatujärjestelmän myötä tulleista muutoksista oli johdon ja työntekijöiden välisen vuoropuhelun parantuminen. Henkilöstöä osallistetaan kehitystyöhön aiempaa enemmän, koulutukset ja säännölliset kokoukset ovat tulleet osaksi arkea. Reseni -järjestelmä eSalkku toimii hyvänä alustana kehittämistyölle. Myös työturvallisuudessa Lietzen kertoo tapahtuneen isoja edistysaskeleita.

”Voin helposti suositella Reseniä muillekin yrityksille. Toimintamalli on hyvin systemaattinen ja sitä on helppo seurata”, Lietzen sanoo. Piiroisella laadun kehittäminen ei lopu sertifikaatteihin, vaan jatkuva parantaminen on tullut pysyväksi osaksi arkea!

Koulutuskalenteri – kevät 2022

7.4.2022

Järjestämme Reseni -yrityksille kuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutuspäiviä kevään aikana.

Koulutukset

Aika
Pe 6.5.2022 klo 9:00 – 15:00

Aihe
Hätäensiapu ja alkusammutus

Paikka
Scandic Jyväskylä Station, Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä


Aika
La 7.5.2022 klo 9:00 – 15:00

Aihe
Ennakoiva ajaminen raskaalla ajoneuvolla

Paikka
Juurakon Kellari, Juurikoskenkatu 6, 84100 Ylivieska


Aika
Pe 13.5.2022 klo 9:00 – 15:00

Aihe
Ennakoiva ajaminen raskaalla ajoneuvolla

Paikka
Vuokatti Sport (urheiluopisto), Opistontie 4, 88610 Vuokatti


Aika
20.5.2022 klo 9:00 – 15:00

Aihe
Hätäensiapu ja alkusammutus

Paikka
Lohen Lomakeskus, Hietaniemenkatu 9-11, 98100 Kemijärvi


Aika
21.5.2022 klo 8:00 – 16:00

Aihe
Työturvallisuuskorttikoulutus

Paikka
Scandic Rukahovi, Rukakyläntie 15, 93825 Rukatunturi


Päivähinta
110 € / hlö (sis. tarjoilut). Työturvallisuuskorttikoulutuksessa kortti- ja opasmaksu yht. 12 € / hlö. Hintoihin lisätään arvonlisävero ja Traficom maksu 12 €.

Kouluttaja
Jari Karppinen


Ilmoittautuminen

Toimistollemme viimeistään 2 viikkoa ennen valitsemaasi koulutusta.

Puhelimitse 020 729 0600
sähköpostilla toimisto@reseni.fi
tai ilmoittaudu tästä.

Järjestämme koulutuksia myös yrityskohtaisesti. Ota tällöin yhteyttä toimistoomme.

Kari Helislahti – kokonaisturvallisuuden johtava ammattilainen

9.3.2022

Reseni Turvallisuus-, riskienhallinta- ja laatuasiantuntija Kari Helislahdelle turvallisuusnäkökulmat olivat läsnä jo nuoruusvuosina. Hän asui ison teollisuusyrityksen teollisuuspaloasemalla, jossa hänen isänsä toimi yrityksen apulaispalopäällikkönä.

”Näin jo pienenä poikana vakavien riskien toteutumisen. Koulu- ja opiskeluaikoina toimin sitten itsekin teollisuuspalokunnan miehistössä, eikä oikeastaan ole mikään ihme, että olen päätynyt pelastusalan tehtäviin ja myöhemmin kokonaisvaltaisen turvallisuuden ja riskienhallinnan johtamis- ja kehittämistehtäviin”, Kari kertoo.

Kari toimikin päätöidensä ohessa yli 30 vuotta erilaisissa pelastusalan tehtävissä, kuten sammutusmiehenä, sukeltajana, paloesimiehenä, palomestarina sekä teollisuuspalopäällikön esimiehenä, teollisuus- ja sopimuspalokunnissa. Nyt hän on jättänyt nuo tehtävät nuoremmille.

Työuransa aikana Kari on ehtinyt tehdä monipuolisia turvallisuuteen, riskienhallintaan ja laatuunkin liittyviä töitä. Kari on työskennellyt eri toimialoilla ja sitä kautta turvallisuuden ja riskienhallinnan eri osa-alueet, turvallisuus- ja kriisijohtaminen, laatuasiat ja vakuutuksetkin ovat tulleet hyvin tutuksi.

Nykyisin Kari toimii asiantuntijayrittäjänä ja auttaa yrityksiä johtamisen, laadunhallinnan, turvallisuuden, riskienhallinnan ja kriisitilanteisiin varautumisen nykytila-arvioinneissa ja kehittämissuunnitelmien laatimisessa. Lisäksi hän suunnittelee ja toteuttaa erilaisia valmennus- ja koulutusohjelmia.

”Parasta aikaa vedän uudenlaisen turvallisuusharjoittelukeskuksen suunnittelu- ja toteutushanketta sekä toimin vastuuopettajana turvallisuuspäällikkövalmennusohjelmassa. Toimin myös turvallisuus- ja riskienhallinta-asiantuntijoiden mentorina”, Kari kertoo.

Monenlaisia kokemuksia on työuran matkalle ehtinyt mahtua. Kari sanoo olevansa onnellinen, että on saanut tehdä hyvin monipuolisia tehtäviä monenlaisissa organisaatioissa. Mieleenpainuvia hetkiä on lukuisia – osa niistä hyvin rankkojakin:

”Esimerkkinä mainittakoon muun muassa kuuden tutun ihmisen etsintätehtävä, joka muuttuikin sitten sukellus- ja naaraustehtäväksi. Tuo on ehkä henkisesti rankin ’keikka’. Tulipalopuolelta ehkäpä kaikkein mieleenpainuvin tapahtuma on kemiallisen tehtaan räjähdysonnettomuus ja sitä seurannut suurtulipalo. Toimin silloin esimiehenä teollisuuspalokunnassa. Sellaista palon voimaa harvoin näkee ja tuohon tilanteeseen liittyy todella vakaviakin tapahtumia. Olen kiitollinen, että minä ja pelastajakaverini saamme olla niitä muistelemassa.”

”Ehkä haastavin johtamistehtävä oli 2000-luvulla, kun lentokoneilla törmättiin torneihin (911), oli Irakin sota ja epidemioita, kuten SARS ja lintuinfluenssa sekä tapahtui Aasian tsunami. Toimin tuolloin turvallisuusjohtajapäätyöni ohessa lentoyhtiökonsernin valmiuspäällikkönä, eli kriisijohtajana. Vuodet olivat todella raskaita, mutta jälkikäteen ajateltuna tuollaista johtamis- ja liiketoimintaoppia ei saa rahalla eikä missään opiskelemalla. Noina vuosina unet jäivät vähiin ja vastuu todella painoi hartioita.”

Miten turvallisuusala ja sen merkitys ovat muuttuneet vuosien saatossa?

”Turvallisuuden merkitys ja sisältö ovat muuttuneet todella paljon sinä aikana, kun olen työskennellyt turvallisuusalalla. Kun aloitin, niin paloturvallisuus, pelastustoiminta ja työturvallisuus olivat keskeiset osa-alueet. Sitten alettiin puhumaan suojelutoiminnasta ja mukaan tuli ympäristönsuojelu. 1980−1990 -lukujen taiteessa olin itsekin mukana kehittämässä kokonaisvaltaisen yritysturvallisuuden mallia. Mukaan tulivat vahvasti kiinteistö- ja toimitilaturvallisuus, toiminnan ja prosessien turvallisuus sekä varautuminen ja liiketoiminnan jatkuvuuden hallinta sekä tietoturvallisuus. Tämän jälkeen 2000-luvulla mukaan ovat tulleet työhyvinvointi, energiatehokkuus, kyberturvallisuus, tietosuoja sekä jatkuvuuden hallinta, kriisijohtaminen ja -viestintä.

Tällä hetkellä puhutaan paljon hybridiuhista. Kuten turvallisuuskomitea on todennut, niin suomalainen kokonaisturvallisuusajattelu tarjoaa hyvän pohjan varautua erilaisiin, muun muassa myös hybridiuhkiin. Meillä on hyvä ja toimivaksi osoittautunut tapa työskennellä yhdessä.”

”Palkitsevinta työssäni ovat tietenkin tyytyväiset asiakkaat ja se, että saa auttaa jakamalla laajaa osaamista ja kokemuksia”, Kari kertoo lopuksi.

Ohjelmistokehittäjä Janne Jurvansuu − Konnichiwa Japanista!

27.1.2022

Janne Jurvansuu kehittää Reseni-ohjelmistoja Japanista käsin. Tapaamiset ja neuvottelut täytyy aikaerosta johtuen ajoittaa aamuille, mutta muuten toisesta maasta käsin työskentely ei eroa Suomessa työskentelystä käytännössä mitenkään. ”Joskus aikaero voi olla hyödyksikin. Jos on jotain korjattavaa, niin korjaukset ovat yleensä jo aamulla Suomen aikaa valmiina”, Janne kertoo.

Ohjelmistosuunnittelijaksi opiskellut Janne Jurvansuu tutustui ensimmäisen kerran Reseniin vuoden 2009 lopulla. Hän oli kehittänyt sairaankuljetusalan ohjelmistoa yliopistoajoista lähtien ja tätä hän jatkoi Reseni sisaryrityksessä noin vuoden kestävässä projektissa. Kuusi vuotta sitten hän hyppäsi mukaan laadunhallintajärjestelmän eli eSalkun kehitysprojektiin. eTossu-järjestelmän (tositteet ja suoritteet) kehitys alkoi vuotta myöhemmin.

2000-luvun alkupuolella Janne reissasi paljon Aasiassa töiden puitteissa. Kaukomaat houkuttivat ja niin hän päätyi asumaan Japaniin alun perin vuodeksi. Työkeikka venyikin kolmeksi vuodeksi ja rakkaus Japaniin oli syttynyt. Janne muutti pysyvästi Japaniin 11 vuotta sitten.

Tokiossa asuva Janne kertoo japanilaisten olevan työn suhteen hyvin ahkeria ja luotettavia. Japanilaisessa työkulttuurissa työpäivät ovat hyvin pitkiä ja työ saattaa ”nielaista” tekijänsä. Lomatkin ovat vähissä ja kerralla harvoin lomaillaan viikkoa kauempaa. Kansallisia vapaapäiviä Janne sen sijaan kertoo Japanissa olevan huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

Yhdessä Marko Leinosen kanssa Janne kehittää Reseni-ohjelmistoja, kuten viestinnän ja dokumenttien hallintaohjelmistoa eSalkkua. eSalkku sopii moniin käyttötarkoituksiin, kuten pk-yritysten laadunhallintajärjestelmän alustaksi tai ohjeiden, dokumenttien ja tiedotteiden jakamiseen henkilöstölle ja sidosryhmille.

Tällä hetkellä ohjelmistokehittäjän työpöydällä puhaltaa uusia tuulia: eSalkkuun kehitetään paraikaa uusia ominaisuuksia − sekä teknisiä että visuaalisia.  Parasta eSalkussa on Jannen mukaan helppokäyttöisyys ja selkeys. ”Asiakkaan tulee voida keskittyä omaan työhönsä ja ohjelmiston on oltava sitä tukeva”, Janne sanoo.

Ohjelmistotyön vastapainona Janne lenkkeilee ja retkeilee luonnossa mahdollisuuksien mukaan. ”Yleensä käyn vuosittain Suomessa, mutta korona-aikana synnyinmaassa on valitettavasti tullut käytyä harvemmin”, Janne kertoo.