Kari Helislahti – kokonaisturvallisuuden johtava ammattilainen
9.3.2022
Reseni Turvallisuus-, riskienhallinta- ja laatuasiantuntija Kari Helislahdelle turvallisuusnäkökulmat olivat läsnä jo nuoruusvuosina. Hän asui ison teollisuusyrityksen teollisuuspaloasemalla, jossa hänen isänsä toimi yrityksen apulaispalopäällikkönä.

”Näin jo pienenä poikana vakavien riskien toteutumisen. Koulu- ja opiskeluaikoina toimin sitten itsekin teollisuuspalokunnan miehistössä, eikä oikeastaan ole mikään ihme, että olen päätynyt pelastusalan tehtäviin ja myöhemmin kokonaisvaltaisen turvallisuuden ja riskienhallinnan johtamis- ja kehittämistehtäviin”, Kari kertoo.
Kari toimikin päätöidensä ohessa yli 30 vuotta erilaisissa pelastusalan tehtävissä, kuten sammutusmiehenä, sukeltajana, paloesimiehenä, palomestarina sekä teollisuuspalopäällikön esimiehenä, teollisuus- ja sopimuspalokunnissa. Nyt hän on jättänyt nuo tehtävät nuoremmille.
Työuransa aikana Kari on ehtinyt tehdä monipuolisia turvallisuuteen, riskienhallintaan ja laatuunkin liittyviä töitä. Kari on työskennellyt eri toimialoilla ja sitä kautta turvallisuuden ja riskienhallinnan eri osa-alueet, turvallisuus- ja kriisijohtaminen, laatuasiat ja vakuutuksetkin ovat tulleet hyvin tutuksi.
Nykyisin Kari toimii asiantuntijayrittäjänä ja auttaa yrityksiä johtamisen, laadunhallinnan, turvallisuuden, riskienhallinnan ja kriisitilanteisiin varautumisen nykytila-arvioinneissa ja kehittämissuunnitelmien laatimisessa. Lisäksi hän suunnittelee ja toteuttaa erilaisia valmennus- ja koulutusohjelmia.
”Parasta aikaa vedän uudenlaisen turvallisuusharjoittelukeskuksen suunnittelu- ja toteutushanketta sekä toimin vastuuopettajana turvallisuuspäällikkövalmennusohjelmassa. Toimin myös turvallisuus- ja riskienhallinta-asiantuntijoiden mentorina”, Kari kertoo.
Monenlaisia kokemuksia on työuran matkalle ehtinyt mahtua. Kari sanoo olevansa onnellinen, että on saanut tehdä hyvin monipuolisia tehtäviä monenlaisissa organisaatioissa. Mieleenpainuvia hetkiä on lukuisia – osa niistä hyvin rankkojakin:
”Esimerkkinä mainittakoon muun muassa kuuden tutun ihmisen etsintätehtävä, joka muuttuikin sitten sukellus- ja naaraustehtäväksi. Tuo on ehkä henkisesti rankin ’keikka’. Tulipalopuolelta ehkäpä kaikkein mieleenpainuvin tapahtuma on kemiallisen tehtaan räjähdysonnettomuus ja sitä seurannut suurtulipalo. Toimin silloin esimiehenä teollisuuspalokunnassa. Sellaista palon voimaa harvoin näkee ja tuohon tilanteeseen liittyy todella vakaviakin tapahtumia. Olen kiitollinen, että minä ja pelastajakaverini saamme olla niitä muistelemassa.”
”Ehkä haastavin johtamistehtävä oli 2000-luvulla, kun lentokoneilla törmättiin torneihin (911), oli Irakin sota ja epidemioita, kuten SARS ja lintuinfluenssa sekä tapahtui Aasian tsunami. Toimin tuolloin turvallisuusjohtajapäätyöni ohessa lentoyhtiökonsernin valmiuspäällikkönä, eli kriisijohtajana. Vuodet olivat todella raskaita, mutta jälkikäteen ajateltuna tuollaista johtamis- ja liiketoimintaoppia ei saa rahalla eikä missään opiskelemalla. Noina vuosina unet jäivät vähiin ja vastuu todella painoi hartioita.”
Miten turvallisuusala ja sen merkitys ovat muuttuneet vuosien saatossa?
”Turvallisuuden merkitys ja sisältö ovat muuttuneet todella paljon sinä aikana, kun olen työskennellyt turvallisuusalalla. Kun aloitin, niin paloturvallisuus, pelastustoiminta ja työturvallisuus olivat keskeiset osa-alueet. Sitten alettiin puhumaan suojelutoiminnasta ja mukaan tuli ympäristönsuojelu. 1980−1990 -lukujen taiteessa olin itsekin mukana kehittämässä kokonaisvaltaisen yritysturvallisuuden mallia. Mukaan tulivat vahvasti kiinteistö- ja toimitilaturvallisuus, toiminnan ja prosessien turvallisuus sekä varautuminen ja liiketoiminnan jatkuvuuden hallinta sekä tietoturvallisuus. Tämän jälkeen 2000-luvulla mukaan ovat tulleet työhyvinvointi, energiatehokkuus, kyberturvallisuus, tietosuoja sekä jatkuvuuden hallinta, kriisijohtaminen ja -viestintä.
Tällä hetkellä puhutaan paljon hybridiuhista. Kuten turvallisuuskomitea on todennut, niin suomalainen kokonaisturvallisuusajattelu tarjoaa hyvän pohjan varautua erilaisiin, muun muassa myös hybridiuhkiin. Meillä on hyvä ja toimivaksi osoittautunut tapa työskennellä yhdessä.”
”Palkitsevinta työssäni ovat tietenkin tyytyväiset asiakkaat ja se, että saa auttaa jakamalla laajaa osaamista ja kokemuksia”, Kari kertoo lopuksi.
Blogit ja uutiset
Blogi
Verkkohuijaukset lisääntyvät – varmista henkilöstön osaaminen loma-aikana
Lomakaudella yrityksissä tapahtuu paljon muutoksia arjessa: sijaisia perehdytetään, kesätyöntekijät aloittavat ja vastuuta siirtyy henkilöltä toiselle. Juuri tämä hetki on myös verkkorikollisille otollinen.…
Lue lisääISO 45001 – Työturvallisuus osaksi johtamista, ei vain pakolliseksi velvollisuudeksi
Työturvallisuus mielletään usein lakisääteiseksi velvollisuudeksi. Kypärät, ohjeet, perehdytykset, riskienarviointilomakkeet. Mutta kehittyvässä pk-yrityksessä työturvallisuus on paljon enemmän kuin pakollinen rasti ruutuun. “Turvallisuus ei…
Lue lisääISO 14001 käytännössä – ympäristövastuu ilman viherpesua
Ympäristövastuu ei ole enää vain suuryritysten asia. Asiakkaat kysyvät. Kumppanit edellyttävät. Julkiset hankinnat pisteyttävät. Rahoittajat arvioivat. Mutta monessa pk-yrityksessä herää kysymys: Onko…
Lue lisääReklamaatiot eivät ole ongelma – ne ovat kehitystyökalu
Reklamaatio herättää lähes aina saman tunteen: harmitus. Mitä meni pieleen? Kuka teki virheen? Mitä tämä maksaa? Mutta kokeneessa ja kehittyvässä yrityksessä ajatus…
Lue lisääUlkoistettu laatupäällikkö – fiksu ratkaisu pk-yritykselle
Moni pk-yritys tunnistaa tilanteen: Laatujärjestelmä pitäisi rakentaa tai päivittää Sertifiointi on tulossa Sisäiset auditoinnit pitäisi tehdä Kilpailutuksissa kysytään ISO-sertifikaattia Mutta talossa ei…
Lue lisääMiksi tarjous häviää? Laadun rooli kilpailutuksissa
Oletteko joskus hävinneet tarjouskilpailun ja jääneet miettimään: missä kohtaa tämä kääntyi meitä vastaan? Hinta oli kilpailukykyinen. Osaaminen kunnossa. Referenssit hyviä. Silti valinta…
Lue lisääUutiset
Pekka Ovaska – mahdollistaja vailla vertaa
Pitkän uran laatukonsulttina ja kouluttajana tehnyt Pekka Ovaska on ollut keskeinen osa Reseni Oy:n kumppaniverkostoa jo yli vuosikymmenen ajan. Nyt, 30 vuoden yrittäjäuran ja yli 15 vuoden laatutyön jälkeen, Pekka...
Lue lisääJanne Törrönen vahvistaa Reseni Oy:n asiantuntijakumppaniverkostoa
Resenin kumppaniverkosto vahvistuu, Janne Törrönen liittyy mukaan yhteistyöhön.
Lue lisääReseni Oy Joulutervehdys
Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Toivotamme teille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. (lisää…)
Lue lisääSertifikaatit Reseni Oy:lle
ISO 9001:2015, ISO 14001:2015, ISO 45001:2018 Sertifikaatit Reseni Oy:lle
Lue lisääJarno Saarinen Reseni Oy:n kehitys- ja vastuullisuusjohtajaksi
Reseni Oy on nimittänyt Jarno Saarisen kehitys- ja vastuullisuusjohtajaksi 1.12.2024 alkaen.
Lue lisääHanketiedote
Reseni Oy on aloittanut eSalkku -järjestelmän kehittämishankkeen. Hankkeessa kehitetään uusia ominaisuuksia eSalkku- ja eSalkku Mobiili-tietojärjestelmäpalveluihin. Hankkeen aikataulu on 02/2024 – 02/2026. Hanke on EU:n osarahoittama. Lisätietoa Reseni Oy Marko Leinonen...
Lue lisää