Henkilöstö mukaan laatuajatteluun
25.1.2021
Laatu tehdään prosessilla, joka on toimintojen ketju. Laatu merkitsee asiakaslähtöisiä valintoja, suunnitelman mukaista toimintaa ja aiottuja tuloksia. Kaikilla organisaation osilla on oma roolinsa. Kaikilla on oltava tietoisuus liiketoimintaan vaikuttavista riskeistä ja vaaroista, ja heillä on oltava selkeät vastuut. Hankinta vastaa siitä, että raaka-aine ostetaan laadukkailta toimittajilta, logistiikka varmistaa laadun pysymisen. Tuotanto toimii sovittujen toimintaohjeiden mukaan ja laatuosasto dokumentoi.
Työntekijän ei tule tehdä työtä ilman, että hän on saanut tarvittavaa koulutusta tai perehdytystä siihen mitä häneltä odotetaan ja mikä on hänen vastuunsa laadun tekemisestä ja siten asiakastyytyväisyyden saavuttamisesta. Koulutusta tulee olla säännöllisesti, jotta yhteiset tavoitteet pysyvät mielessä. Koulutuksen ei suinkaan tarvitse tarkoittaa luentoa ja Power Point -esitystä, vaan esimerkiksi johtajan vapaamuotoista puhetta yrityksen tilanteesta ja tulevista tavoitteista, kuvareportaasia prosessista ja kussakin kohdassa olevasta laaturiskistä tai keskustelua työtapojen kehittämisestä saadun palautteen perusteella. Keskustelu lisääntyy, kun työntekijöillä on luottamus siihen, että heidän ajatuksiaan kuunnellaan ja ideoita toteutetaan. Esimiesten rooli keskustelussa on avainasemassa: tuoda esille, että johto osoittanut keskustelumme tärkeäksi varaamalla meille aikaa siihen, kirkastaa tavoitteita ja jalostaa keskustelun tulosta konkreettisiksi toimiksi. Koulutusta on täydennettävä säännöllisellä viestillä ja viestinnällä: esimerkiksi säännölliset kampanjat, jotka keskittyvät erityisiin aiheisiin, merkityksellisillä alueilla olevat kyltit ja julisteet, videot, palkitsemisohjelmat.
Mitä tällä saavutetaan? Tutkitusti työtyytyväisyys, motivaatio ja moraali työntekijöiden keskuudessa lisääntyy, työntekijöiden vaihtuvuus vähenee, riskit pienenevät, tuotteiden ja prosessien innovaatiot lisääntyvät, kyky ottaa käyttöön uusia tekniikoita ja prosesseja parantuu, prosessien tehokkuus kasvaa ja lopulta myös yrityskuva paranee. Sitoutunut työntekijä uskoo organisaatioon ja sen tekemiseen ja tavoitteisiin, hänellä on halu työskennellä työyhteisön kehittämiseksi ja asioiden parantamiseksi. Hänellä on kunnioittava suhtautuminen kollegoihin ja halu auttaa heitä menestymään. Sitoutuneella työntekijällä on halu ja kyky joustaa tarvittaessa sekä nähdä ylimääräistä vaivaa organisaation ja omien oppimistavoitteiden eteen. Luonnollisestikin tämä saa aikaan parempaa asiakastyytyväisyyttä, mikä lisää myyntiä ja tulosta.
Blogi
Verkkohuijaukset lisääntyvät – varmista henkilöstön osaaminen loma-aikana
Lomakaudella yrityksissä tapahtuu paljon muutoksia arjessa: sijaisia perehdytetään, kesätyöntekijät aloittavat ja vastuuta siirtyy henkilöltä toiselle. Juuri tämä hetki on myös verkkorikollisille otollinen.…
Lue lisääISO 45001 – Työturvallisuus osaksi johtamista, ei vain pakolliseksi velvollisuudeksi
Työturvallisuus mielletään usein lakisääteiseksi velvollisuudeksi. Kypärät, ohjeet, perehdytykset, riskienarviointilomakkeet. Mutta kehittyvässä pk-yrityksessä työturvallisuus on paljon enemmän kuin pakollinen rasti ruutuun. “Turvallisuus ei…
Lue lisääISO 14001 käytännössä – ympäristövastuu ilman viherpesua
Ympäristövastuu ei ole enää vain suuryritysten asia. Asiakkaat kysyvät. Kumppanit edellyttävät. Julkiset hankinnat pisteyttävät. Rahoittajat arvioivat. Mutta monessa pk-yrityksessä herää kysymys: Onko…
Lue lisääReklamaatiot eivät ole ongelma – ne ovat kehitystyökalu
Reklamaatio herättää lähes aina saman tunteen: harmitus. Mitä meni pieleen? Kuka teki virheen? Mitä tämä maksaa? Mutta kokeneessa ja kehittyvässä yrityksessä ajatus…
Lue lisääUlkoistettu laatupäällikkö – fiksu ratkaisu pk-yritykselle
Moni pk-yritys tunnistaa tilanteen: Laatujärjestelmä pitäisi rakentaa tai päivittää Sertifiointi on tulossa Sisäiset auditoinnit pitäisi tehdä Kilpailutuksissa kysytään ISO-sertifikaattia Mutta talossa ei…
Lue lisääMiksi tarjous häviää? Laadun rooli kilpailutuksissa
Oletteko joskus hävinneet tarjouskilpailun ja jääneet miettimään: missä kohtaa tämä kääntyi meitä vastaan? Hinta oli kilpailukykyinen. Osaaminen kunnossa. Referenssit hyviä. Silti valinta…
Lue lisääUutiset
Pekka Ovaska – mahdollistaja vailla vertaa
Pitkän uran laatukonsulttina ja kouluttajana tehnyt Pekka Ovaska on ollut keskeinen osa Reseni Oy:n kumppaniverkostoa jo yli vuosikymmenen ajan. Nyt, 30 vuoden yrittäjäuran ja yli 15 vuoden laatutyön jälkeen, Pekka...
Lue lisääJanne Törrönen vahvistaa Reseni Oy:n asiantuntijakumppaniverkostoa
Resenin kumppaniverkosto vahvistuu, Janne Törrönen liittyy mukaan yhteistyöhön.
Lue lisääReseni Oy Joulutervehdys
Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Toivotamme teille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. (lisää…)
Lue lisääSertifikaatit Reseni Oy:lle
ISO 9001:2015, ISO 14001:2015, ISO 45001:2018 Sertifikaatit Reseni Oy:lle
Lue lisääJarno Saarinen Reseni Oy:n kehitys- ja vastuullisuusjohtajaksi
Reseni Oy on nimittänyt Jarno Saarisen kehitys- ja vastuullisuusjohtajaksi 1.12.2024 alkaen.
Lue lisääHanketiedote
Reseni Oy on aloittanut eSalkku -järjestelmän kehittämishankkeen. Hankkeessa kehitetään uusia ominaisuuksia eSalkku- ja eSalkku Mobiili-tietojärjestelmäpalveluihin. Hankkeen aikataulu on 02/2024 – 02/2026. Hanke on EU:n osarahoittama. Lisätietoa Reseni Oy Marko Leinonen...
Lue lisää